Category: News

Hartaasti odotettu kuudes albumi Silvër Horizon ilmestyy 18. syyskuuta

Metalliyhtye Diablo julkaisee uuden albumin seitsemän vuoden tauon jälkeen. 18. syyskuuta julkaistava Silvër Horizon on Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin olevan bändin kuudes albumi.

Levyn konsepti on repäisty tieteiskirjallisuudesta. Tarkemmin v.1956 julkaistusta runoelmamuotoisesta tieteiskertomuksesta nimeltään Aniara, mihin “Silver Horizon” löyhästi pohjautuu. Kaikki kappaleet on sävelletty ja sanoitettu levylle suoraan määrättyyn järjestykseen, joten savotta ei ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä. Draaman kaarta kun joutuu miettimään myös musiikin dynamiikan kautta”, laulaja-kitaristi Rainer Nygård kuvailee.

Diablon ensimmäiset neljä levyä julkaistiin legendaarisen Poko Recordsin toimesta. Kultalevyrajoja hätyytellyt viides albumi Icaros (2008) oli ensimmäinen Sakara Records -yhteistyö, jonka tiimoilta bändi teki myös 40 keikan Euroopan kiertueen Children of Bodomin ja Cannibal Corpsen kanssa. Icaroksen jälkeen bändi jatkoi uuden materiaalin työstämistä aktiivisesti, mutta moninaisten sattumusten takia uutta musiikkia kuullaan vasta seitsemän vuoden odotuksen jälkeen. Nyt albumi on lähes tulkoon valmis ja kansi julkistettu.

Luotan tulevaan materiaaliin kuin Neuvostoliittoon. Bändin sisäinen kemiakin toimii kuin elokuvissa ikään. Tunteet on kyllä pinnassa! Ei tarvitse markkinamiesten häpeillen lähteä tätä myymään. Uskomatonta, että ollaan nyt tässä ja mikä parasta yhdessä kannattajien kanssa!”, Nygård tunnelmoi.

Diablo teki näyttävän paluun keikkalavoille kesäkuussa soittamalla loppuunmyydyllä Vastavirta-klubilla Tampereella sekä juhannuksen pääesiintyjänä Nummirockissa. Syksyn kiertue starttaa Radio Rock-risteilyltä 19. syyskuuta ja jatkuu aina vuoden loppuun saakka.

“No Sleep ’til Horizon!” -syyskimara 2015

19.09.  Radiorock Risteily, Helsinki
25.09.  Hullupullo, Vaasa
26.09.  Jalotuska, Oulu
16.10.  Tavastia-klubi, Helsinki
17.10.  Finlandia-klubi, Sibeliustalo, Lahti
30.10.  Ravintola Kerubi, Joensuu
31.10.  Bar Q Live, Imatra
06.11.  Klubi, Turku
13.11.  House of Rock, Kouvola
14.11.  Lutakko, Jyväskylä
20.11.  Klubi, Tampere
04.12.  Ravintola VooDoo, Äänekoski
05.12.  Rytmikorjaamo, Seinäjoki
18.12.  Henry’s Pub, Kuopio
19.12.  Nosturi, Helsinki

http://www.diabloperkele.com/
https://www.facebook.com/diablobandofficial

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat:
Tiina Vuorinen / RedBerg Agency , tiina.vuorinen@redberg.fi , puh. +358 (0) 400 460472

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland