Menu

News

The Extinctionist -single

Diablo, tuo Suomen metalliskenen virallinen vastarannan kiiski ja toisinajattelija palaa julkaisukantaan. Tällä kertaa luovitaan vesissä, jonne ei hyödytä enää verkkojaan laskea. ”Majakanvartijan näköalapaikalta olemme seuranneet huolestuneina jo pidemmän aikaa tätä jumalatonta globaalia näytelmää. Johan tuon ovelta näkee, että luonnonkin kantokyvyn suhteen on kustannusarvio ylitetty jo aikaa sitten. Karille menee, se on varma”, yhtyeen nokkamies Rainer […]

Grace Under Pressure

Tällä kertaa hoviasiantuntijat iloitsevat singlejulkaisusta, jonka tamperelainen metallipartio Diablo teille toimittaa. “Grace Under Pressure”, tuo myöhemmin julkaistavan täyspitkän airut lipuu satamaan perjantaina 17.5.2019. Silloin kaislikossa suhisee kaikilla merkittävimmillä digitaalisilla alustoilla. “Orkesterimme uutta ja suorastaan toiveikasta ilmettä on tällä kertaa pestattu kirkastamaan edelleen länsinaapurimme miksaajaguru Jens Bogren, joka on työskennellyt muun muassa Opethin, Dimmu Borgirin, Sepulturan, […]

Diablo jättäytyy sävellystauolle ja muistelee menneitä uudella musiikkivideolla

Syyskuussa 2015 kuudennen ja Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle raketin lailla singahtaneen albuminsa “Silvër” Horizon julkaissut metalliyhtye Diablo on päättänyt levyä tukevan pitkän keikkarupeamansa ja heittäytyy nyt täysillä uuden materiaalin kimppuun. Yhtyeen kitaristi ja säveltäjä Marko Utriainen kommentoi mennyttä ja tulevaa seuraavasti: ”Kiitos ja kumarrus syvään omasta ja koko bändin puolesta kaikille teille, jotka olette olleet […]

VIIMEINEN NELJÄNNES – DIABLO 20TH ANNIVERSARY -KIERTUE STARTTAA TAMMIKUUSSA 2017

VIIMEINEN NELJÄNNES – DIABLO 20TH ANNIVERSARY -KIERTUE STARTTAA TAMMIKUUSSA 2017. TÄYSIKUU, KUUMAT KYYNELEET, RATTAANPYÖRÄ JA DIABLO! Yhtenä suomalaisen metallimusiikin kiistattomista mestareista tunnetun bändin syntymästä tulee vuonna 2017 kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Juhlavuoden kunniaksi yhtye johdattaa yleisönsä matkalle mielenmaisemaan, jossa kilometrit ovat pitkiä ja maisema harmaa. Bändin Viimeinen neljännes – 20th anniversary –niminen kiertue starttaa tammikuun lopussa […]

Silvër Horizon hits #1 on the Finnish album chart!

Diablo’s sixth album Silver Horizon enters the position one on the Finnish album chart. The album will be released in Central Europe by Odyssey Music Network on October 30th. Pre-order now! Amazon iTunes METALLIYHTYE DIABLO SUORAAN ALBUMILISTAN YKKÖSEKSI  Marraskuun Tampereen keikka jo nyt loppuunmyyty, lisäkeikka myynnissä  Metalliyhtye Diablo julkaisi uuden albuminsa 18. syyskuuta seitsemän vuoden tauon jälkeen.  Silvër […]

METALLIYHTYE DIABLO TEKEE PALUUN

Hartaasti odotettu kuudes albumi Silvër Horizon ilmestyy 18. syyskuuta Metalliyhtye Diablo julkaisee uuden albumin seitsemän vuoden tauon jälkeen. 18. syyskuuta julkaistava Silvër Horizon on Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin olevan bändin kuudes albumi. ”Levyn konsepti on repäisty tieteiskirjallisuudesta. Tarkemmin v.1956 julkaistusta runoelmamuotoisesta tieteiskertomuksesta nimeltään Aniara, mihin “Silver Horizon” löyhästi pohjautuu. Kaikki kappaleet on sävelletty ja sanoitettu levylle suoraan määrättyyn järjestykseen, joten savotta […]